Minä ja Böcklinin Villa am Meer

Arvatkaa mitä tehtiin? Käytiin museoissa. Vähänkö monotonista.

Eilen ei päästy koko  Sammlung Schack -näyttelyä katsomaan, eikä nähty Villa am Meeriä, mut tänään kun mentiin, niitä olikin sit tuplasti - ja Neue Pinakothekissa vielä kolmaskin. Ja ihmiset pääsi ilmaiseksi sisään joillakin kuvallisilla taiteilijakorteilla, itse menin kyllä jäniksenä. Niillä ei ollut tietenkään mitään englanninkielistä materiaalia missään, vaan kaikki oli schaksaksi, mutta kun toinen ihmisistä avautui koko Böcklin-bongausteemasta (jonka olisi vähän tarkemmin mulle kertoa mulle ennen reissua, niin olisin vielä kerran voinut harkita),  kaksi valvojaa olivat ihan innoissaan ja tiskin takaa löytyikin vanha enkkuesite lahjaksi.

Sitä joskus tuntee itsensä niin pieneksi

Sit tuntui, että tää on jo paljon mukavampi päivä kuin eilinen, mut sit Neue Pinakothekin ravintolassa meitä huiputettiin! Tilattiin englantilaiselta listalta ja toinen ihmisistä sai ihan toisen ruoan, joka oli pari euroa kalliimpikin, kun tarjoilija ei tilatessa sanonut, että lista ei ole voimassa - otti vain tilauksen ja  valitsi sit mielivaltaisesti jonkun annoksen, mikä nyt sit sattui olemaan maksaa (yak). Oli vähän hankalaa ja toinen ihmisistä kävi valittamassa oikein kunnolla ja melkein näytti kieltään. Onneksi koko juttu kuitenkin unohtui aika pian.

Korvaton omakuva

Sit keksin vielä yhden tavan, millä voi erottaa nykytaiteen vanhemmasta taiteesta: kun valokuvaa töitä, niin vanhemmissa kuvissa kameran kasvojentunnistus tunnistaa kasvot, uudemmissa ei.

Hohhoijaa, sanon minä ja niin sanoo näköjään jo taulutkin

Meidän piti alunperin käydä vain siellä Schackissa ja Neue ja Alte Pinakothekissa, mut sit ihmiset bongas jostain gallerian seinältä Becherin valokuvaajapariskunnan näyttelyjulisteen, joten kiidettiin museoitten jälkeen kuin salamat läpi kaupungin, että ehdittiin vielä bongaamaan sekin. Mut ei ollut vesitorneja lain, pelkkiä tehtaita - mut  ihan hyvää vaihtelua noiden maalitöiden jälkeen.

Onneksi ehdittiin vähän hengata kaupungillakin, kun kerran ei satanutkaan.