Lintujen ja olemattomien lohikäärmeiden seurassa

Minä maailman jyrkimmällä funikulaariradalla.

Vähänkö oli taas outo päivä. Löydettiin esim. yhdestä kaupasta vettä, jossa nimi oli kirjoitettu kimaltavin kirjaimin, ja siinä luki "limited edition" ja se maksoi 89,-. Ei sit ostettu.

Käytiin me museossakin, mut siellä ei ollut ollenkaan kokoelmia esillä, vaan niitä voi katsoa netistä (sanoi lipunmyyjätätitär). Mut siellä oli kiinalainen nykytaidenäyttely, jossa oli myös se kivulias kiinalaistaiteilija, josta niin paljon nyt on kirjoitettu (Ai Weiwei) ja kaksi suomalaista naista töissä, joiden kanssa kaikki juttelivat, paitsi minä, koska katselin aika paljon veteen soittamalla ilmestyvää piirustusta. Jo museon yläterassilla huimasi, mut ehkä noi matkakumppanit siitä inspiroituikin, kun sit jo löysin itseni pienestä Alpnachstad-nimisestä paikasta, missä ei ole mitään muuta, kuin ylhäälle menevä junarata. Se on maailman jyrkin. Ei sit lopulta pelottanutkaan ollenkaan, mut olis ollut paljon kivempaa, jos kopissa ei olisi ollut paarmoja, kun niitä on vähän hankala hätistellä parin kilometrin korkeudessa.

Minä kamalan korkealla.

 Sit pääsimme kuitenkin paikkaan nimeltä Pilatus Kulm, jossa kävimme 2106 metriä korkealla. Siellä piti olla lohikäärmeitä, mutten nähnyt yhtään. Ehkä ne on vain petkutusta. :( Ja sitten hirveän porrasmäärän ja kameraräpsinnän jälkeen lähdimme takaisin alas, muttei funikulaarilla laisin, vaan ensin isommalla riippuhissillä ja sitten pienemmillä irrallisilla yksityisvaunuilla. Hyvä, ettei mahduttu siihen ensimmäiseen isoon vaunuun, johon meni kamalasti pallonmuotoisia venäläistätejä, jotka ei ymmärtäneet, että sähkölippu oli samalla laskuri siihen, että kuinka monta ihmistä vaunuun mahtui; kun osa ryhmästä jäi aidan toiselle puolelle, niin loput tuli vain aidan alta, kun laskuriovi ei enää päästänyt sisään. Näytti vähän täyteen tungetulta, mut kai se perille pääsi.

Minä menossa alaspäin isolla köysiradalla

Onneksi sain istua laukussa lasin takana koko matkan, koska noi hullut oli ekana jonossa ja pääsi sit siihen ihan eteen, missä oli avonainen ikkuna ja josta se toinen vielä roikkui aika pitkällä, että saisi hyviä kuvia. Mut kuulemma tuli ihan hyviä kuvia, eikä se tippunutkaan, joten kaikkihan meni vallan mainiosti. Oli kyllä hienoa ja jäätelö maistui jälkeenpäin.

Minä menossa alaspäin yksityiskoppisella köysiradalla.

Olen silti sitä mieltä, että jos apinoiden olisi tarkoitettu olla näin korkealla, meillä olisi siivet selässä.