Apinan kokoinen taide-elämys

Vihdoinkin jollakin on hyvä maku!

 Eipä tässä paljon sanoja tarvitse. Onpas hieno kaupunki, varsinkin sen kostean ja tylyn Münchenin jälkeen. Ihmisten puhe vain kuulostaa kuin saksa tungettaisiin raastimen läpi, aina säikähtää kun joku alkaa korahdella vieressä. Mut onneksi täällä puhutaan aika paljon italiaakin, prego. Ainakin jäätelöä saa hyvin tilattua.

Hyvä, että on molemmat korvat, niin voi toisella kuunnella selostusta samalla, kun tarkkailee, ovatko vartijat taas tulossa kummastelemaan.

 Just kun eilen pääsin innostumasta, että ei ollutkaan museoita enää ohjelmassa, tänään taas sit mentiin yhteen. Ja sieltä, Mirón ja Magritten välistä löysin upean nykytaiteen helmen: seurasin minuuttikaupalla, kuinka sen ohut viiva piirtyi hentona ja nytkähdellen ruutupaperille, kuinka herkästi ja selväpiirteisesti se kuvaakaan maailmamme syviä sykähdyksiä, ihmis- ja apinamassojen liikehdintää tässä uutisvirrassa ja mediavyöryn alla, jossa ihminen tai apina yrittää pitää linjansa, mutta aina joku liikuttaa johonkin suuntaan. Koin todellisen elämyksen ja heräämisen! Olisipa kaikki nykytaide tällaista.

Vihdoinkin, oikeaa apinankokoista nykytaidetta!

 Onneksi vapaa-aikaakin oli - kaupungilla käveltiin ylös ja alas, ja noi seuralaiset normaaliin tapaan kuvasi seiniä ja kattoja ja äänitteli ääniä, mut siihen nyt alkaa hiljalleen tottua. Varsinkin, kun elämäni ekan kerran pääsin risteilylle. Siel ei olisi saanut syödä, mut elettiin vähän vaarallisesti: toinen ihmisistä mussutti mansikoita ainakin neljä isoa.

Risteilyllä Zürich-järvellä!