Leipzig rokkaa!

Tästä kaupungista löytyy tyyliä!

Tämä on sellainen goottien kotikaupunki, minkä kyllä huomaa absinttibaarien luurangoista ja pääkalloista siellä täällä, ei nyt sentään kadunvarsilla, mutta melkein. Tänään tein varsin tyytyväisenä uusia arkimukilöytöjä, mutta jostain syystä ihmiseni eivät niitä ostaneet, vaikka itsekin ihastelivat ja vaikka mä lupasin kantaa ne kaikki. Sinne ne ihanuudet sitten jäivät, myös sellainen melkein puoli metriä korkea ihmispääkallon muovikopio. Se olisi näyttänyt niin hyvältä laukun päällä junassa ja olisin sen silmäreiästä voinut kummitella ihan hyvin. Mutta ei sitten.

Portaita oli turhan paljon, mutta mistään ei kuulunut oh my god, mikä kompensoi nousemisen tuskaa.

Mieliala ei hirveästi noussut, kun sitten mentiinkin taas museoon. Museum der Bildenden Künste Leipzigissa oli järjetön määrä portaita. Siellä oli kolme kerrosta, mikä on suomeksi neljä, koska täällä Saksassa ihmiset eivät ole kerroksissa ekassa kerroksessa vaan vasta toisessa. Käytettiin sitten portaita, koska ohimennen hissiä käyttämällä murtauduttin (vahingossa, kuulin noiden matkakavereiden selittävän) yleisöltä suljettuihin tiloihin ja vartijakin ihmetteli, miten se on mahdollista. Mutta kai se on, kun hississä on kolme aukeavaa ovea, eikä koskaan tiennyt mikä aukeaa. Sitten kumminkin portaat tuntuivat turvallisemmalta vaihtoehdolta, vaikkakin työläimmältä.

Tämä on sitten sitä taidetta.

Muutenkin vähän hämmensi. Paitsi, että hissin seinät liikkuu, portaita on kolmella kulmalla sinne tänne eikä mihinkään ole opasteita, talosta löytyi myös pieni ovi, jonka taakse kurkkasin. Siellä oli huone, jossa sykki iso sydän ja toinen ovi, mikä vei toiseen huoneeseen. Sitten katosta roikkui jättimäisiä pillejä. Mulle ehkä alkaa hiljalleen valjeta nykytaide: pistetään jotain mustaksi tai valkoiseksi maalattua tai jotain tavattoman rumaa tai jotain joka on mittasuhteissaan liian pientä tai suurta keskelle huonetta ja jätetään se siihen. Sitten ihmiset katsovat sitä taaksepäin nojautuen ja kulmat vähän kurtussa. Olen harjoitellut ilmettä. Jäin vielä miettimään sitä sähköjohtoa joka roikkui katosta, mutta koska se oli tyhjässä tilassa eikä kukaan henkilökunnasta kiinnittänyt siihen huomiota, niin kyllä se sitten oli taidetta.

Apina ja gorilla, vaan eivät torilla.

Sitten mentiinkin taas vankilakierrokselle, moikkaamaan oikeita sukulaisia. Oli taas outo ilma, kun satoi ja ukkosti ja paistoi aurinko melkein yhtäaikaa, mutta nyt toimi ZOOm ja saatiin äänitettyä mulle kielikasettikin: simpanssien kieltä muun muassa. Leijonan karjuntaakin, mutta sitä en meinaa opetella. Ainakaan tän vuoden aikana.

Saa nähdä, onko huomenna taas museo tai vankilakierros. Tää alkaa käydä vähän monotoniseksi.