Raakaa kalaa ja lento kotiin

Minä ja apinankokoinen sushi, joka ei ole apinaa vaan kalaa

Viimeisenä Praha-aamuna, kun lähdettiin kaupunkia kohti, luulin, että vihdoin päästellään vapaalle, kun työt on kuulemma tehty. Mutta sitten opinkin, että meillä oli vain muutama tunti ennenkuin pitäisi lähteä paluumatkalle. Ooh, Prahan nähtävyyksiä: linnavuori hienoine kujineen, raatihuoneen kuuluisa astronominen kello (jonka olin kyllä illalla vilaukselta nähnyt ohimennessä, mutta en tasatunnin lyöntiä, kun kellon sisältä pukkaa populaa ja luurankoja kieppumaan), siltoja ja pieniä matkamuistomyymälöitä. Virittäydyin parin tunnin tehoshoppaamiseen, ja mitä noi mun kelvottomat ihmiset tekee? Menee jättimäisen Palladium-ostoskeskuksen ylimmän kerroksen ravintolakertymään, valitsee sieltä japanilaisen sushiravintolan, missä ruoka putkutti ohi liukuhihnalla ja sitten mätettiin masut täyteen. Ensin olin varsin pettynyt, mut kun noi mun ihmiset uhkas laittaa mut hihnalle istumaan, ellen lopeta urputustani, olin sit hiljaa. Ja kyllähän toikin oli kokemus: ei kukaan oikein tiennyt mitä söi, varsinkaan sen mustanvioletin riisimakin kohdalla, jonka päällä oli vihreää mädinkaltaista juttua. Mutta kuten noi sanoi: jos tulee salmonella tai muu, niin ehtii varmaan kotiin lääkäriin. (Ei tullut, hyvää oli).

Minä lentokentällä.

 Lentokentälle mentiin taas raitiovaunulla ja sitten bussilla ja se olikin ihan erilainen kuin noi mun ihmiseni muisteli. Jopa vessassa uskalsi käydä. Siellä oli myös ihan hirveästi tyhjää tilaa. Tunsin itseni niin kovin pieneksi kaiken sen tyhjän tilan keskellä.

Minä ja Myyrä.

 Olin jo aika pettynyt matkan turismiannista, mutta kaikki mongolialaisissa jurtissa syömiset annoin het anteeksi, kun pääsin tapaamaan lapsuudenidolini, Krtek in! Harvoin pieni apina pääsee näkemään tällaisia filmitähtiä, enkä edes nimmaria kehdannut pyytää. Samaan kuvaan kuitenkin päästiin! (Vaikka, musta on vääryys, että Myyrä on suomeksi Myyrä ja englanniksi Mole, vaikka se on kontiainen eikä myyrä! Ihan sama, kun mua alettaisiin nimittää gorillaksi tai makiksi, kun en ole. Krtek vaikutti kuitenkin ihan tyytyväiseltä elämäänsä ja mikäs siinä, onhan se Tsekin suurin tähti!)

Minä lentokoneessa

Tyytyväisyyteni lisääntyi, kun lentokoneessa sain ihan oman paikan. Siellä ei ollut muita apinoita just nyt, mutta stuertti kertoi, että edellisellä viikolla siellä oli lentänyt pingviini, jolla oli oma pipo. (!) Pitääkin ottaa tää pukeutumisasia puheeksi seuraavalla reissulla, pitäähän apinalla oikea matkagarderobi olla.

Stuertti luulee, että sisällä sataa.

Muutenkin lentokoneen henkilökunta oli hassua. Ne kulki siellä sateenvarjot auki. Kukaan ei kehdannut niille sanoa, että ei siellä sada, kun koneessa on katto ja vaikka ei olisikaan, niin ei silti sataisi, kun ulkona oli yli -50 astetta pakkasta. Vähän naureskeltiin mun ihmisten kanssa, mut sit toi toinen osti sen sateenvarjon, kun se oli harmaa ja siinä oli muumipeikkoja.

Minä turvassa laukussa.

Jatkolennolla ei ollut omaa paikkaa, mut oli sen verran kuopittelua, että olin ihan tyytyväisenä turvassa laukussa. Mutta Jyväskylän lentokenttä se vasta hassu olikin. Kun nousiin koneesta, ei menty putkessa sisään eikä lentokenttäbussiin, vaan käveltiin vain sisään asemalle. Laukkuja kerättiin siinä vieressä vaunuihin ja oma laukku oli siinä niin, että olisi voinut ihan vain ottaa ja lähteä. Mutta ei. Piti mennä sisälle odottamaan kymmeneksi minuutiksi, kunnes ainoan kapsäkkilinjan valo alkoi välkkyä ja laukut tulivat sitten liukuhihnalla perille. Kotimatka vei vielä puolisen tuntia, mutta kyllä oli sitten mukava päästä kavereiden pariin kotiin kertoman juttuja ja lepäämään.

Seuraava reissu on luvassa sitten kuitenkin jo kuukauden päästä. Tää on melkein pienelle apinalle liikaa, mutta eiköhän se reissutassu ala taas parin viikon päästä nykiä.