Kirkossa ja Hard Rock Cafessa

Minä ja Duomon katon runsas populaatio

Tänään oli outo päivä, kun kaupunkiin tuli noiden kavereita ja ne sherpasi niille koko päivän. Samalla ne kävi parissa paikassa, missä ei olleet aiemmin käyneet ja parissa jäätelöpaikassa, jossa oli aiemminkin käyneet. Duomossa kuulemma oli käyneet edellisellä reissulla tai sitä ennen, mut mä en tietenkään ollut, joten siinä oli hyvä syy. Siellä oli katto, jossa oli hirveästi porukkaa ja ilmassa ihmeellistä epäselvää mutinaa.

Kaiken muun keskellä käytiin myös kahvilla Hard Rock Cafessa, jossa oli kaikenlaista rokkikamaa ja joka on todellinen renessanssimesta. Siellä oli mm. yhdet korkeaselkäiset hopean väriset tuolit, jotka oli melkein samanlaisia kuin missä tahansa muussakin täällä olevassa palatsissa, mut täällä soi sentään rokki ja kaikki puhui englantia.

Hardrock cafessa oli lyriikoita ja Jimi Hendrixin paita

Minä ja Quadrophenian skootteri

Äänitettiin hiljaisuutta...

Minä Galileon haudalla.

Ei oo noilla nyt ihan kaikki kotona. Ne kävi äänittämässä hiljaisuutta. Tänään ne lähti aamulla löntystelemään kaupungille ja päätyi Santa Crocen kirkkoon, jossa oli hirveästi ilmaa, hautoja ja turisteja, ja sieltä ne sit meni takapihalle johonkin kastekappeliin, johon istuivat ja jättivät äänittimen olemaan ainakin puoleksi tunniksi... Eikä siellä edes tapahtunut paljon mitään, paitsi turistit kävi ihastelemassa ja mutisi jotain epäselvää.

No, ota noista nyt selvää. Ajattelin, että ehkä ne harjoittelee ylihuomista Iggy Popin keikkaa varten. Jos ne vaikka meinaa salaäänittää sen. Koska eihän tossa tyhjän äänittelemisessä muuten oo itua.

Tänään pelataan potkupalloa. Tai ei me, mutta Fiorentina ja Juventus. Sen tietää sitä, kun autoilijat on löytäneet torvensa ja pitää hirveää meteliä.

Minun taakse rakennetaan Iggy Popille lavaa

Rokkiapina

Paikallisen nuorison kanssa Radioheadin keikalla

Eipä tässä muuta. Helle tuli takaisin ja jos olisin tiennyt, niin olisin jättänyt turkin kotiin ja noi mun reissukamut olis ehkä pukeutuneet vähän kevyemmin. Mutta lämpöhalvauksen tuntu ja järjetön jano pimeässä yössä vain vahvisti keikkatunnelmaa. Ihan hyvä bonus reissuun.

Ei sentään Roomaan

Minä sillankaiteella

Veikkaanpa, että yhden ja toisenkin varpaat ovat hämmentyneitä tästä kaikesta vaeltelusta. Onneksi tänään ymmärsivät nuo raukat istuakin. Aamulla ne menivät ensin käymään isossa luostarissa, jossa olikin ihan kauppakeskus, jossa myytiin karkkia ja saippuaa ja kynttilöitä, joihin oli liimattu pyhimyksen kuvia (ja avaimenperiä, kristalleja, lyijykyniä ja kuulakärkikin, vihkoja, maustesirottimia ja ihan kaikkea, kunhan niihin oli liimattu pyhimyksen kuva.) Sitten mentiin puistoon, jossa oli hirveästi patsaita ja joka oli tosi kiva. Vierestä sai jäätelöäkin.

Puistossa oli kuuluisien miesten patsaita, tässä lobotomian keksijä

Päivän seikkailun jälkeen lähdettiin lopulta takaisin päin Firenzeen, paitsi että melkein meni ihan hölmösti, kun Roomaan menevä juna oli ihan täynnä, eikä missään ollut vaununumeroita, paitsi vaunussa viisi. Ei ollut kuulutuksiakaan, mutta onneksi me tunnetaan Firenzen asema.

Italiassa saa minun kokoisille tarkoitettuja kahveja

Veneiden maassa

Venetsia minun allani

 

Aamulla ratikoitiin junaan ja junailtiin Venetsiaan, missä ei kuitenkaan heti veneilty, kun oli niin iso tungos. Siellä oli kaikenmaalaisia paitsi venetsialaisia, vaikka luulen, ett nähtiin viimeisellä tunnilla pari. Kartasta ei ollut paljon apua, kun siinä ei lukenut kaikkia kujia ja niitä oli niin paljon ja kaikki oli ihan samannäköistä.





Minun kuono ja turismin ydin



Jännässä Akatemia-museossa luultiin ensin, että olipa pieni, mutta sitten toinen noista mun kuljettajista löysi salaisen sisäänkäynnin lisätauluihin ison ikonin takaa. Siellä oli lisää tauluja ja vähemmän turisteja, kun suurin osa ei varmaan koskaan nähnyt sitä salaista sisäänkäyntiä.



Tästä näkyy, että Venetsia on kulissikaupunki

Sitten nähtiin ihan hirveästi turisteja ja ja sitten aina vain enemmän, kun lähestyttiin isoa toria ja siellä olevaa kirkkoa, jonka jälkeen ihmisiä oli ihan kaikkialla ja vielä muuallakin. Meinasi tulla pakokauhu pienelle apinalle. Onneksi noi ihmislapset löysivät kuitenkin sataman ja sit vaporetattiin Muranoon, joka oli tehty lasista.



Minä katson Muranon majakkaa

Minä vaporetton kyydissä Muranossa

Kaarina Kaikkos-wannabeitä oli vaikka muille jakaa.

Padovaan palaamisen jälkeen oli kaikkien varpaat mössönä kulkemisesta, mutta mun ei, kun tajusin istua laukussa pisimmät eksyntäsessiot.

Pamautettiin Padovaan

Tie nousi pystyyn Padovassa (sinne alle laitettiin roskat).

Aamulla satoi! Sitä ei ole tapahtunut koko aikana! Täällä välillä kyllä on ripotellut, mutta kun satoi ihan oikeasti ja taivas oli synkkä. Lämmintä oli kumminkin ihan hyvin. Aamupala syötiin avoinaisen ikkunan äärellä, sit kun käveltiin asemalle, ei satanut, mut sit kun oltiin taas katoksessa ja etsittiin Venetsian suuntaan menevää junaa, niin satoi taas. Matkalla oli paljon tunneleita ja mentiin sellaisella pitkänokkaisella junalla niin, että selkäkarvat vipatti!

Vieraat suhtautuivat anatomian teatterikierrokseen asianomaisella murjottavuudella.

Eikä kestänyt paljon ollenkaan, niin oltiin jo Padovassa. Käveltiin suoraan hotellille kimurantteja katuja ja mietin, että alkaako se viihde ollenkaan, mut alkoi se parin tunnin kuluttua: yliopiston anatomian teatterilla kerrottiin ruumiiden varastelemisista ja pilkkomisista musiikin mukaan. Oli mustaa meininkiä, mutta viihdyttävin kierros ikinä.

Minä ja kaktuksia Unescon maailmanperintökohteessa

 

Sitten mentiin kukkavankilaan ihmettelemään ikivanhoja kukkia, mm. puita 1500-luvulta. Siellä oltiin, kunnes tuli nälkä ja piti käydä syömässä ennen varpaiden ja tassujen pesua ja nukkumaanmenoa.

Minä ja 1500-luvulla istutettu puu

Minä ja aika iso lehti.

Appelsiinipuu, hirveän vanhoja kirjoja ja suomalainen

Minä ja kamalan vanha kirja

Meinattiin mennä kirjanäyttelyyn Euroopan vanhimpaan julkiseen kirjastoon jo kaks viikkoa sitten, mutta se oli suljettu, niin ei menty sitten. Hyvä niin, koska pian sen jälkeen löydettiin turisti-informaatiosta ilmaisliput, joihin täytettiin osoite ja sitten pääsi ilmaiseksi sisään, paitsi noi kun ei osaa kirjoittaa, niin lipunmyynnissä niitä pyydettiin selventämään kaupungin nimeä. Heh.

Sisällä oli Michelangelon kuuluisa portaikko ja valtava vanha kirjastosali ja suomalainen nainen lipunmyynnissä, joka kertoi  meille vaikka mitä sellaista, mitä ei lukenut missään kirjoissa. Se oli aika hienoa. Ja ne vanhat kirjat oli myös hienoja, niissä oli kamalasti kimalletta ja kultaa.

Ulkona oli appelsiinipuu.

Minä ja appelsiinipuu

Luccan muureilla

Minä ja joku kuuluisa kirkko

Vähänkö oli siisti päivä. Mentiin Luccaan, joka oli kaupunki muurien sisällä ja ostettiin eväitä ja vuokrattiin pyörät ja ajeltiin muurin päällä vaikka miten, kunnes lopulta melkein heti lähdön jälkeen alettiin syömään eväitä. Meillä oli kaikenlaista hyvää, ja sitten vielä erityisen hyvääkin, kuten MANSIKOITA. Ihmeellistä, että voi istua syyskuun puolessa välissä nurmikolla lämpöisessä syömässä manssuja. Ja ne oli vielä tosi hyviä.

Minä ja tuoreet manssut piknikillä

Ajeltiin ja sit käveltiin, eikä tehty muuta kuin maleksittiin sinne tänne. Sit illalla palattiin kotiin ihan ruskeina.

Minä ja torni, jossa vanhan oppaan mukaan kasvaa vanha tammi,
jonka juuret ulottuvat ylimpään kerrokseen, mutta oikeasti siellä kasvaa pieniä
rautatammia laatikoissa. Tiedän, kun noi kävi kaks vuotta sitten, eikä enää halunneet.

Kirpputorilla ja näyttelyssä

Minä kirpputorilla

 Onneksi nää mun kuljettajat on ymmärtäneet välttää KAIKKI turistikohteet, eli museot ja sellaiset, ihan täysin. Ne ei ole käyneet ekojen päivien dinosaurusten jälkeen MISSÄÄN sellaisessa, mikä lukee turistioppaassa. Ja se on hyvä, koska nää muut jutut on paljon kiinnostavampia, vaikka usein tehdäänkin ei mitään. Tänään kuitenkin tehtiin jotain: käytiin asunnon viereisessä puistossa olevalla kirpparilla. Nää täkäläiset kirpparit onkin paljon hienompia kuin suomalaiset, kun niissä on oikeasti vanhaa tavaraa; kirjatkin ja muut on jostain 1700-luvulta. Siellä voi oikeasti löytää kaikenlaista kummaa, jota ei kotimaassa näe edes antiikkiliikkeissä.

Sit käytiin jäätelöllä ja mentiin asunnolle lueskelemaan, ennenkuin illalla lähdettiin näyttelynavajaisiin, kun noiden mun kantajien taiteilijatutulla, Merja Nykäsellä, oli siellä töitä esillä. Oli mukava nähdä välillä suomalainen, eikä vain amerikkalaisia.

Minä näyttelyssä

Mettästä muotiin

Minä puistonvartijana

Ajankulukseni olen kehitellyt turistico-indeksiä, jonka aion ottaa käyttöön, kun alan kirjoittaa omia matkaoppaita.

Luulin, että tän päivän vois hengailla kämpillä piirtelemässä ja kirjoittelemassa, niin kuin noi tuppaa laiskoina tekemään, mut ei: aamulla kartasta huomattiin, että kaupungin länsipuoli on vielä kartoittamatta, ja sit lähdettiin "lyhyelle" kävelyreissulle area non-turisticoa kohti. Matkalla syötiin mm. porkkanajäätelöä.

Puisto olikin ihan mahtavan kokoinen ja noi mun seuralaiset villiintyi aivan täysin ja räpsi kuvia kuin hullut. Sit istuttiin penkillä ties kuinka kauan ja meinasin saada raitisilmamyrkytyksen.

Jossain vaiheessa käveltiin ulos kartaltakin ja ylitettiin joki sellaiselta sillalta, joka toisessa kartassa on alueen ulkopuolella ja toisessa sitä ei ole edes piirretty! Salaisilla reiteillä siis kuljeksittiin ja ihmeteltiin kadunylityspolitiikkaa. Saatiin kävellä area non-turisticolla aika kauan, kunnes löydettiin vanha kaupungin muuri ja kaupungin portti, josta mentiin uudelleen sisään vanhaan keskustaan - ja sitkin vielä käveltiin tovi, ennenkuin alkoi area turistico piccolo. Ennen porttia käytiin jäätelöllä ja melkein heti sen jälkeen uudelleen, kun se vaan on niin hyvää.

Käveltiin toiselle puolelle area turistico mediumille ja sieltä Piazza de Republicalle, jossa oli Chiantin makuja, eli lähinnä viiniä, oliiviöljyä ja juustoa. Siellä oli jo area molto turistico, mutta varsinainen area maximum turistico nyt sentään vältettiin. Sen verran pojoja kulttuurille, että paras näyttely, minkä olen näiden kans matkatessani nähnyt, löytyi Louis Vuittonin galleriasta.

Minä Vuittonin mallina

Amerikkalaisten kaupunki

Luovuus näkyy kaikessa, myös parkkeerauksessa
(sekä suojatiellä oleva auto, että valkoinen paku tiellä ovat parkissa;
poliiseja on kuvan ulkopuolella vasemmalla vaiks kuin, mutta ei ne pienistä...)

 Ensinnäkin, täs kaupungissa on ihan hirveä määrä taidetta, ihan järjetön määrä kirjoja ja käsittämätön määrä taidekirjoja. Paitsi, että noi paikalliset laulelee ja viheltelee koko ajan, ne myös lukee koko ajan. Mekin ollaan koluttu kirjakauppoja ja ihmetelty kirjojen määrää ja muutamia ostettukin. Mutta liikenteessä luovuus näkyy parhaiten: täällä, jos missä, käy hyvin ilmi, että säännöt on vain näköisohjeita siihen, miten voidaan toimia, jos on tiukka tilanne, mut jos tilanteesta selviää muutenkin suurempia harmeja aiheuttamatta, niin no hätä, sit toimitaan, miten parhaimmalta tuntuu.

Minä ja yliopiston ikkunoita kannatteleva kilppari

Duomon eteen oli laskeutunut los turismus

Nyt oli kyl niin paljon turisteja ja etenkin niin paljon amerikkalaisia kaupungissa, että siellä toisella puolella rapakkoa on nyt jossain kohtaa ihan tyhjä osavaltio Koko ajan jostakin kuuluu Oh my God! tai I think... tai Honestly... tai So amazing! Jälleen tuon esiin viime vuotisen huomioni siitä, ett amerikkalaiset varmaan hengittää puhumalla. Lisäks ne ärtyy tosi nopeasti, jos joku ei osaa vastata niille englanniksi. Paikallisille kannattaa sanoa, että on Suomesta, niin saa tosi paljon parempaa kohtelua.

Koko huoneellinen ulkoavaruuden olioita (Don't even blink! Don't even blink!)

La Dolce Vita

Dolce

Suhteellisen leppoisa sunnuntai alkoi kävelyllä Piazza Santo Spiritolle, jossa oli iiiiiiiiiiiiiso kirppari, mutta josta ei pitkänkään käyskentelyn jälkeen ostettu mitään. Matkalla sinne tosin käytiin jäätelöllä La Carraiassa, jossa saa kyllä aivan järkyttävän hyvää jäätelöä, ja matkalla takaisin päin käytiin toisessa sillan viereisessä gelateriassa, mutta siellä jäätelö oli vain hyvää. Mutta maistettiin kaikki Buontalentia, joka oli se alkuperäinen jäätelö.

Vita

Oletteko huomanneet, että ihmisillä on kumma tapa parkkeerata toisiaan? Monista sisustus- ja vaatekaupoista löytyy jonkinlainen epämääräinen miesparkki; jos tuoleja ei ole, niin ne miehet sit nojailee ympäriinsä yrittäen näyttää kiinnostuneilta, vaik jotkut ei edes yritä. Vähän toimivampi ja hassumpi miesparkki on aina marketeissa, kun naiset on jossain ja jättää miehensä ostoskärryjen kans johonkin toisaalle, missä ne seisoo kyynerpäillään ostoskärryihin nojaten, toinen jalka ostoskärryjen ala-akselilla, takapuoli taakse venytettynä (näitä on monasti useampiakin kappaleita yhdessä paikassa ja joskus yksittäin). No, täältä löytyi tänään naisparkki. Marquee Moonin levykaupassa oli nojatuolit täynnä vaimoja ja tyttöystäviä, sillä välin, kun niidet miehet räpelöi levyjä.

Alternatiivimusiikkia oli hyllyt pullollaan ja silti pari vanhempaa pariskuntaa halus kuulla italoiskelmää jostain kuuskytluvulta ja sit kaikki lauloi mukana (myös rokkikauppiaat) ja parit vähän tanssahtelikin. Tää on kummaa kansaa. Useampikin lauleleva yksilö tullut vastaan ja moni vihelteleekin. Mikä näitä vaivaa?

Keskiaikainen Prato

Minä junassa.

Aamulla vihdoin turismia luvassa: lähdettiin jo aamujunalla Pratoon ja oltiinkin perillä just, kun olin ottanut hyvän asennon. Matkalla turisti-infoon nähtiin hieno elokuvateatteri, joka oikeasti oli linna ja johon piti tietenkin kiivetä.

Minä linnassa, jossa oli elokuvateatteri

Käytiin Tekstiilimuseossa, jossa piti tuolle toiselle matkaorjalleni olla värijuttuja, mutta niitä oli tosi vähän eikä ollenkaan paljon ja muutenkin siellä oli lähinnä rätei ja lumpui ja yksi italiankielinen 3d-elokuva villan valmistuksesta. Sit olikin jo siesta ja kaupunki tyhjeni. Sen ajan istuttiin ravintolassa, joka oli halpa ja rymyinen ja meitä meinattiin huijata. Sit yhtä-äkkiä kaikki taas tuli piiloistaan ja kaupunki alkoi uudelleen elää. Käytiin Duomossa katsomassa kirkkoa, mut samalla nähtiin, kun paikalliset jonotti pussaamaan pyhäinjäännöstä, ja sit päätettiin lähteä vain hallitulle hortoilulle...

Minä keskiaikafestareilla

...ja tadaa, löydettiin keskiaikafestarit. Paitsi että ne oli ehkä enemmänkin keskikalja-aikafestarit, kun tuntui että oluttelttoja oli joka puolella ja paljon muuta ei sitten ollutkaan, paitsi keskiaikaisia aseita. Hyvä yhdistelmä kunnon rymybileille.

Minä kauhuissani haukanruokana

Kaikenlaista kumminkin nähtiin. Jalkajousella ammuskelua ja haukkameininkiä. Oli hirmuista.

Minä ja Henry Mooren patsas

Niin, ja nykytaide on täällä sensuurissa. Kts. ylläoleva kuva.

La giorno turistico

Pittura turistico

Hallittu harhailu on olennainen osa turismia, sanoi toinen noista tänään, kun lähdimme ilman karttaa vaeltamaan. Oli tarkoitus käydä katsomassa vanhoja käsikirjoituksia vanhassa kirjastossa, mutta se oli kiinni, joten menemme sitten ensi viikon jälkeen uudelleen. Kävellessä postiin ohitimme myös kuuluisan pronssivillisian, jonka nenä kiiltää, kun kaikki sitä haluavat silittää. En kyllä tajua, mikä siinä on niin hauskaa, kun pieni apina haluaa osansa turismista. Mut hyvin väistivät kaikki kuvasta ja sai ihan itse patsastella patsaassa.

Minä ja kopiodaavid

Niille, jotka ei jaksa jonottaa puolta päivää nähdäkseen Michelangelon aidon Daavid-patsaan Accademiassa (tai on niin tampioita, ettei varaa lippua etukäteen, jolloin pääsisivät jonottamatta), Piazza Signorialla on patsaasta kopio. Sillä on kamalan iso käsi ja pää, sanon minä. Luulin, että päästiin vihdoinkin turismin makuun, mut noi vain istuikin aukiolla ja katseli ihmisiä ja lopulta kävi ilmi, että koko aukio oli vain välietappi Via dei Nerin jäätelöpaikkaan. 

Minä ja pinokkiot

Paluumatka kierrettiin toista kautta, jossa oli paljon puisia leluja ja monta sataa pinokkiota ja hirveästi turisteja niitä ostamassa, niin että kalina kuului. Käveltiin via turisticoa pitkin toiselle puolelle kaupunkia vanhaan taidekirjakauppaan, josta toi toinen käytti melkein koko pienen omaisuuden pariin värikirjaan, joissa on kummia kaavoja, eikä yhtään apinoita :(

Sit tultiin asunnolle. Muuten vinkuisin, että tää tylsyys käy hermoon, mut nyt on kyllä niin kuuma, että olin ihan tyytyväinen, kun pääsen lojumaan ilmaistoituun huoneistoon nakusillani.

Katu ja sen parkkiasukit

Vapautettu Firenze

Eka apinapatsas kaupungissa.

Käytiin tänään Piazza Torquato Tassolla, joka on saanut nimensä kirjailijalta, joka tunnetaan mm. Vapautettu Ankkalinna -jutusta taskupokkareissa. Sitä ennen käytiin asemalta ostamassa liput Padovaan ja matkalla syötiin mahalaukku (trippa alla fiorentina) jostain paikallisesta pikkubaarista, jossa vanha setä yritti ainakin kymmenen minuuttia teipata kahta aanelosen kokoista hinnastoa lasiin. Ei ollut ihan helppoa. Mut tyytyväisiltä näyttivät nuo matkakumppanit. (Säästin omaa nälkääni, kunnes mentiin Mama's Bakeryyn muffinsille ameriikkalaisten kanssa.) Mutta siis, se P.T.Tasson jäätelökauppa vuodelta 1934 ei ollutkaan auki, vaikka levykauppa oli. Pitää mennä myöhemmin uudelleen.

Täällä on rahaa niin paljon, että sitä heitellään seinille

Paluumatkalla käytiin lohdutukseksi ihmeellisen taidekirjadivarin jälkeen yhdessä toisessa jäätelöpaikassa, jossa oli ihan käsittämättömän hyvää jäätelöä ja vaikka mitä makuja. Ja alakerrasta asunnolle palatessa ostettin vielä lisää jäätelöä, josta yksi on ihan tolkuttoman tulista. Alan hiljalleen tajuta, mikä on noiden mielestä matkan pääasia, koska muuta me ei sitten tehtykään. (Ja eilenkään ei tehty mitään, paitsi toinen juoksi levykaupoissa ja toinen kirjoitti koko päivän.)

Siellä jäätelöpaikassa, jossa ei ollutkaan kuolettavaa vaan pehmeää, sai mukaansa irtonaurun

Pehmeys ei ole kuolettavaa



Modernin musiikin liikkeessä

 Jos jäätelöliikkeessä lukee, että bella e morbida, niin se ei tarkoita kaunista ja kuolettavaa, vaan kaunista ja pehmeää. Tämä sitten opittiin tällä reissulla.

Tänään oli hassu päivä, kun ei tehty paljon mitään ja tehtiin paljonkin, kuten kulttuuriteko. Toinen matkakumppaneistani on tilaamassa itselleen pienen leimakuvan ja kun meni sen tilauksesta sopimaan liikkeeseen, myyjä otti ja mittasi kuvan koon tietokoneensa näytöltä. Hmm. Käsirahan nuo tolvanat maksoivat, katsotaan, mitä tulee ja tuleeko.

Sitten nuo meni levykauppaan, jossa oli monta monta hyllyä vanhanaikaisia levyjä. Kallein, joka näkyi oli joku Beatlesin levy 1200€ ja toiseksi kallein Doorsin joku 1100€, molemmissa sellainen harvinaisuus, että ovat monoja. Mitä ihmettä? Ihmiset siis maksavat triljoonasti siitä, että saavat kuunnella yhdellä korvalla? Ostaisivat normaalihintaisen levyn ja pistäisivät sen vahvistimesta tulemaan monona, tai lainaisivat kirjastosta, niin selviäisivät vielä halvemmalla. Kaupan nimi oli Rock Bottom ja se on ihan maailman kuuluisa korkeista hinnoistaan, minkä takia ihmiset sieltä tilaavat kaikkea.

Sit ennakoitiin ja ostettiin matkaliput jo etukäteen Luccaan ja Pratoon. Ja TA-DAA: sit koitti suuri hetki. Käytiin vihdoin Burger Kingissä, tuolla kulttuurin sydänmailla käyskentelemässä. Miten muka toscanalaiset herkut - makkarat, juustot, oliivit, tuore leipä - voisivat vetää vertoja Whopperille extrajuustolla? Vihdoinkin noiden tietämättömien torvien silmät avautuivat.

Se on täytetty.

Masu siis.



Apina matkalla



Vatruskien jalanjäljillä

Paikallinen puhelinyhtiö

 Tänään mentiin Fiesoleen. Se on Firenzen esiäiti, jossa asuivat vatruskit ennen muinoin. (Jaa, taka-alalta korjasivat, että ne olivat etruskeja.) Vain muutama kilometri Firenzestä, mutta pelkkää kiemuraa matkalla. Heikompipäisiä voisi heikottaa. Anyway, mahtavat näkymät oli ylhäältä. Alhaalta ei niin hyvät, mutta siellä oli antiikkimarkkinat ja kaikkea kummaa kuten 50-luvun robotteja.

Apina maisemassa.

Lisää kuvateksti

Koska noi ei ajattele muuta kuin ruokaa, niin pidettiin piknikki. Siellä näytti jo ihan syksylle, vaikka ei ole vielä syksy ollenkaan. Se johtuu siitä, että maa on niin kuivaa, että kaikki kurtistuu, eikä ruohokaan ole vihreää vaan melkein ruskeaa.

Apinaton näkymä

Kutiseva kissa

Itse varustauduin aurinkorasvalla, mut tänään ei tietenkään paistanut yhtään. Viis minuuttia sen jälkeen, kun oltiin iltapäivällä palattu kotiin, alkoi sataa hirveästi. Ehkä ne kasvitkin saa juotavaa nyt ja kesä palaa Fiesoleen.