Rokkipäivä

Minä ja joku trdjotain.

 Hurraa! Vihdoin jo aamulla tiesi, että tänään ei nakkisormet naputtele näppäimistöä, vaan väännetään vapaavaihteella oikein kunnolla. Tosin, selkisi, että noille mun ihmisille se tarkoittaa taidetavaraputiikkeja ja levykauppoja. Ostivat paperia?! Monta vihkollista. Joku niillä mättää.

Minä ja ihan hirveän iso levysoitin seinällä, mutta se ei ollut oikea.

 Levytkaupat ne olivat hauskoja. Muistan, kun muutama vuosi sitten kaikki levyt olivat pikkuruisia kovakantisia läpysköitä, mutta arvatkaa mitä? Parissa vuodessa ne on kasvaneen moninkertaisen kokoisiksi, joita noi mun ihmiset kutsuu älppäreiksi. Kaikki paikat on niitä täynnä. Käytiin monessa kaupassa ja yhdessä oli seinällä iso levari ja se varmaan indikoi sitä, minkä kokoisina plätyt tulevat parin vuoden päästä kauppoihin.

Minä ja hirtetty mies.

 Levykauppatournee kuljetti meidät myös hämäriin paikkoihin - hyvä, ettei vahingossa otettu lävistystä tai tatuointia, eikä ostettu myöskään hampunsiemeniä tai absinttia. Teepaidat oli tosin hienoja, mutta ei juurikaan apinankuvia saatavilla, huomautinkin siitä vähän. Hämäräkujilta pompsahdimme notkeasti turismin ytimeen ja löysimme lisää levykauppoja ja gelatopaikan ja useampiakin. Kun pari päivää sitten tuo toinen ihmiseni mourusi epätoivon syövereissä kyyneltä silmäkulmastaan tiristäen kaupungin gelatottomuutta, nyt gelatopaikkoja olisi löytynyt melkein joka kulmalta. Pikku-Italia.

Muutenkin Pikku-Italia. Parilla kerralla ollaan Firenzessä ihmetelty, missä ne kaikki italialaiset on. Nyt se selvis. Ne on täällä. Niitä on paaaaaljon enemmän, kun sitä OMG-kansaa. Siltikin toi gelatona myyty aines oli ainakin tän päiväisissä paikoissa enemmän jäätelöä kuin gelatoa.

Minä ja asiallisen kokoinen tötterö.