Kylässä taas

Minä ja jääkarhu ja jääkarhu

Aamulla ehdin jo vähän säikähtää, kun ensimmäisenä louskauttivat läppärin auki ja alkoivat kirjoitella jotain lappusia, kuulemma galleriaa varten. Sielu säristen tuijotin jännittyneenä, tuleeko päivästä taas yksi offiisipäivä ja kun lopulta lähdettiin kaupungille, olin jo toivoni menettänyt ja luulin, että taipaleemme kävi taas kohti galleriaa. Mutta ei! Ja ylläri! Mentiin uudelleen sukulaisten luo kylään, vaikka just toissa päivänä käytiin. Moikkasin vähän marakattiserkkuloita ja sitten vain relailtiin ympäriinsä ja nautiskeltiin hyvästä säästä.

Minä ja kirahvi ja kirahvi ja kirahvi ja kirahvi ja kirahvi ja kirahvi ja kirahvi ja kirahvi ja kirahvi ja kirahvi.

Mikäs siinä oli kävellessä, hienossa kevätilmassa. Aamuaurinko piiloutui moneksi tunniksi, mutta alkoi sitten taas porotella, kun päästiin zoon huipulle (se on vuorella nääs). Juotiin cappuccinoa ja syötiin tällaiselle pienelle apinalle sopivia pikkudonitseja, jotka on prahaksi jotain köbzszzszsszzstlici. (Oon vihdoinkin tajunnut tän kielen: otetaan simppeli sana, sit lisätään siihen ch zzszhs já kaikkien kírjáinten päälle ´jokú viiva tai väkänen).

Minä ja emu

Nyt tiedän myös, mistä päästä norsu pissii.

Paluumatkalla mentiin Palladiumiin syömään paikallista mongolialaista ja - vihdoinkin - gelatoa. Jospa toi toinen ihmisriehakkeeni nyt lopettaisi sen jatkuvan vinkumisen ja saisi hetken pälyillä mieluummin maisemia kuin jäätelöbaarien kylttejä.

Minä ja gelatoa.